Kung Fu Pandan kliseisiä viisauksia ja muuta blaablaata eli jorinaa siitä, miten musta tuli suitsukkeita haisteleva hippi

Koska olen äärimmäisen kiitollinen siitä kaikesta, mitä mulle on tapahtunut. That’s all.

”There are no accidents.” –Master Oogway

Puolitoista vuotta sitten ennen armeijani loppua skypetin brasilialaisen ystäväni kanssa kuulumisistamme ja keskustelun lopuksi olin jo varaamassa lippuja Etelä-Amerikkaan. Tämä ei olisi ollut edes käytännössä mahdollista, jos en olisi päässyt liikunnalle vasta varasijalta ja saanut tietää paikastani vasta silloin, kun olin jo järjestänyt itselleni työpaikan. Nyt minulla oli vuoden kestäneen armeijan jälkeen yli puoli vuotta aikaa tehdä ihan mitä halusin. Niin minä tein, ja päädyin varmasti tähänastisen elämäni parhaaseen päätökseen. Brasilian matka oli todellakin keskellä epämukavuusaluettani mutta opetti minulle hurjan määrän avoimuutta ja herätti vielä päättymättömän kipinän uusiin kulttuureihin, kansainvälisyyteen ja matkustamiseen. Tämän kipinän seurauksena lähdin usealle uudelle matkalle, ja voinkin todeta, etten ole koskaan kokenut vastaavaa vapautta, oppimista ja onnellisuutta kuin mitä matkoiltani löysin. Avoimuuteni ja kykyni inspiroitua asioista loi minulle hyvät edellytykset ensimmäiselle opiskeluvuodelleni. Osasin suhtautua opetukseen tarvittavalla kriittisyydellä mutta samalla pitää mieleni avoinna uuden oppimiselle. Nämä luonteenpiirteet ja intohimojeni seuraaminen vetivät puoleeni aivan upeita, ymmärtäväisiä ihmisiä, jotka haastoivat ajatusmaailmaani ja toivat elämääni hurjan paljon syvyyttä. Syvyys ja muutama lukemani kirja toistivat samoja teemoja ja tuntui, että aina kun kohtasin uuden asian, se alkoi paisua ympärilläni ja aloin nähdä sitä kaikkialla. Kliseestä oli tullut totta. Juuri kun aloin miettiä uutta blogikirjoitusta tästä asiasta satuin olemaan rullaluistelemassa ja noin sata kertaa kuulemani Eminemin ”Mockingbird” heräsi uuteen eloon: ”But then of course everything always happens for a reason. I guess it was never meant to be. But it's just something we have no control over and that's what destiny is.” Niinpä. Päässä räjähti.

 “Yesterday is history, tomorrow is a mystery, but today is a gift. That is why it is called the present.” –Master Oogway

Coldplay monikäsitteinen ja kaunis "A head full of dreams"-albumikansi

Onnellisuuden löytäminen on ehkäpä jokaisen elävän olennon julkilausuttu tavoite. Niin on minunkin. Mutta mistä se onnellisuus sitten koostuu? Oonko elänyt jo parhaat ja onnellisimmat päiväni? Mihin olen menossa?

Mulle tää kaikki on alkanut selkeytymään pikkuhiljaa, mutta erityisesti reilu viikko sitten keskiviikkona, kun Coldplay esitti Lontoon Wembleyllä hittikappaleensa “Adventure of a lifetime”. Aikamoisen euforian keskellä, ilmapallojen täyttäessä stadionin ja apinoiden tanssiessa musiikin tahdissa screenillä pysähdyin kuuntelemaan laulun sanoja silmät kiinni: “And I feel my heart beating. I feel my heart underneath my skin. Oh, I can feel my heart beating.” Sillä hetkellä tunsin sydämeni sykkivän ja olevani täysin hetkessä, enkä ole varmasti koskaan ollut paremmin läsnä. Heti perään muutama päivä sitten kuulin pitkästä aikaa nuoren Olavi Uusivirran laulavan: “Mä voin suunnitella mun koko elämän, vaimon ja viran ja talonkin. Mut kaikki menee toisin, joku suunnittelee mua paremmin.” Se penteleen joku aina sotkemassa mun suunnitelmia!

Ymmärrän nyt, että vaikka nykyhetki ei tunnu aina hyvältä, en voi muuttaa sitä miksikään. Kun paska iskee kasvoille, niin miten mä voin siitä nauttia? Täytyy sanoa, että selvitän sitä koko ajan itsekin. Ystäväni sanoi kerran tätä pohtiessa, että “mitä paskempaa, sen parempaa”. Voisko se sit olla niin, että sadetta seuraa aina sateenkaari? Kastumisen sijaan Bob Marley tunsi sateen. Tärkeintä on mulle itselle se, että oon onnellinen juuri nyt, mutta myös siitä mihin olen menossa, mitä ikinä se sitten ikinä onkaan.

”If you only do what you can do you will never be more than you are.” –Master Shifu

Moni selittää erilaisia taitoja ja saavutuksia lahjakkuudella. Toki geeneillä on merkitystä, perit vanhemmiltasi tietyt fyysiset ominaisuudet, ja lapsuusajan olot sekä opetut arvot määrittävät hyvin pitkälle sen, mitä olet ja miten ajattelet. Siinä kaikki – minun mielestäni. Käytän esimerkkinä itseäni. Perin vanhemmiltani pituuteni, minulle opetettiin lapsena periksiantamattomuutta ja sain likipitäen kaiken mitä halusin: mielin määrin ruokaa, tukea ja harrastukset joista pidin. Siitä huolimatta, niin kuin monet ajattelevat, minulle ei oltu luotu lahjakkuutta telinevoimisteluun, vaikka vanhempani minut kerran väkisin veivätkin tarzan-kerhoon. Pääsykokeisiin harjoitellessa ja erityisesti sen jälkeen vapaa-ajallani huomasin, että sitkeällä ja omaehtoisella harjoittelulla kehityn aivan mieletöntä vauhtia. Paras hetki oli muutama viikko sitten sirkuskoululla, kun ohjaaja kysyi minulta, olenko ennen harrastanut telinevoimistelua. Joo joo.. Se yritti vaan onnistuneesti pönkittää mun itsetuntoa, mutta tulihan siitä nyt todella kykenevä fiilis! Ajatus lahjakkuudesta oli omalla kohdallani murrettu.

Tän kaiken takia meen huomenna aamullakin telinesalille kuuntelee musaa aivan täysillä, bailaamaan ja tekemään joka päivä jotain sellasta, mitä en osaa. Sitä en tee kellekään muulle. En peilille, en opettajille tai kanssaopiskelijoille, vaan itselleni. Miksi? Koska haluan. Koska se on asia, joka saa mut uskomaan että pystyn ihan mihin vaan. 

”To make something special, you just have to believe it’s special.” –Mr. Ping

John Lennon wall Prahassa heinäkuussa 2015

Kirjallisuudessa puhutaan paljon positiivisen ajattelun voimasta ja lääketieteessä lääkkeiden lumevaikutuksesta. Asiat menee niin kuin sä ajattelet että ne menee erityisesti silloin, kun ajattelu keskitetään niihin toimiin, jotka johtaa siihen parempaan. Uskotko sä siihen höpönlöpöön? Mä uskon, ainakin tietyllä tasolla. Uskonko mä, että ajattelemalla setelinippuja tarpeeks kovalla keskittymisellä niitä rupeaa kasvamaan puista? En usko. Usko paremmasta tuo lohtua nykyhetkeen ja vie meitä niiden asioiden suuntaan, mihin kohdistamme ajattelumme.

Jos tää on täysin huuhaata, niin mitä sitten? Pessimisti ei pety? Musta positiivisuudesta ei ole ainakaan haittaa. Itse asiassa monet maailman ongelmat johtuu varmasti siitä, että ihmiset ovat vastustaneet vihaamiaan asioita ja toimineet vihan tunteen mukaan. Voisiko maailma parantua sillä, että vastustamisen sijaan otettais ”get up – stand up” ja puolustettais niitä asioita, joita edustetaan? Kauniita ajatuksia, niin kuin Lennoninkin pojalla, kun pyysi meitä kuolevaisia kuvittelemaan koko maailman elävän rauhassa. Mä ainakin uskon siihen.

Laventelin tuoksun ja reggaemusiikin keskeltä,

Iltsu

”Love the life you live.  Live the life you love.” –Bob Marley