perjantai 30. syyskuuta 2016

Kolminkertainen eläköön-huuto erilaisuudelle

Vähän taas vierähtänyt aikaa viime kirjoituksesta. Mulla ei oo sille edes mitään selitystä – en ole vaan jaksanut kirjoittaa. On itse asiassa aika siisti fiilis herätä tosi usein aamulla, lainatakseni hyvää koulutoveriani, miettimään, että ”mitäköhän vit**a sitä tänään tekis”. On siistiä herätä kiitollisena siitä, että voi tehdä banaanipannareita ja voimistella vaikka joka päivä. Kaikkein siisteintä on kuitenkin se, etten tiedä yhtään, mihin elämä mua vie, eikä se haittaa mua ollenkaan! Bring it on tai ”smight me, oh mighty smighter!” niinkun Bruce taivaanlahja –elokuvassa tokaistaan.

Se minusta. Sitten itse asiaan..

Haastan sua heti alkuun kysymyksellä: Kuinka montaa ihmistä vihaat? On vaikeaa olla vihaamatta jotakuta, johon olet joutunut pettymään tai jotakuta, jota suoltaa hienorakeista pannujauhatukseen oivallista lokaa suoraan feissille. Niin kutsuttu ”haters gonna hate” -asennehan auttaa pääosassa tilanteissa, mutta ikävä kyllä kaikilla ei ole kykyä sulattaa kaikkia kohtaamiansa asioita. Nyt mietit, että ei kaikkea tarvitse sulattaa. Ei tarvitsekaan, mutta näkökulman muutos tekisi ihmeitä aikaan.

”When you forgive, you love.” -Jon Krakauer elokuvassa ”Into the wild”

Olen itse avautunut monelle kaverilleni siitä, kuinka oman asevelvollisuuteni toinen puolikas oli henkistä kamppailua. Lopulta tuon ajanjakson merkityksen löytäminen on avannut uusia näkökulmia, ja osaan katsella asioita positiivisemmassa valossa. Kenties suurin oppimiskokemukseni trangian käytön ja rivissä seisomisen lisäksi oli se, miten valtava merkitys on sillä, minkälaisen ennakkoasenteen muodostaa ihmiseen. Armeijassa kaikki aloittavat puhtaalta pöydältä, vihreistä kalsareista ja jakaen saman yhteisen aamuhajothuksen tupakavereiden kanssa. Voimakkaat tunteet liitettynä sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen on aivan valtavan arvokas perusta mille tahansa ihmissuhteelle. Siinä lieneekin asevelvollisuusajan kauneus.

”Me ollaan samaa tuhkaa, samaa kevyttä ilmaa.” -Elli Haloo kappaleessa ”Vihaan kyllästynyt”

Välillä keskittyessä eroavaisuuksiimme unohdamme helposti, kuinka samanlaisia me kaikki olemme. Keskitymme siihen, kuka oppii ja miten nopeasti, miten toinen toimii eri tavalla ja eritoten siihen, kumpi on parempi. Kuten motorisessa niin henkisessäkin kehityksessä kaikki tulevat eri tahtia. Ei ole muiden tehtävä määrittää kenenkään tahtia, vaan arvostaa jokaisen polkua ja oppimista. Miettikää, jos oppisimme yhden asian joka päivä. Eliniän aikana siinä olisi jo aika paljon asioita!

”Ei enää piruja, mä piirrän mieluummin enkelin.” -Miro Kanth kappaleessa ”Iloo”

Loppujen lopuksi me kaikki, tunteidemme alla, tahdomme toisillemme hyvää ja pyrimme elämään mielekästä ja onnellista elämää. Olemmeko siis toistemme kopioita? Emme tietenkään – opimme vain asiat hyvin yksilöllisellä tavalla. Oletan, että olet hyvää tarkoittava ihminen. Kuinka monta sellaista ihmistä olet tavannut, joka pidemmän tutustumisen ja avoimen hyväksyvän vuorovaikutuksen jälkeen osoittautuu olevansa aivan täysi mulkvisti, joka tahtoo tarkoituksella pahaa ympärilleen? Aina on kyky muuttua, vaikka lähtökohdat näyttäisivätkin toivottomilta.

”There’s a place in your heart that I know that it is love.” -Michael Jackson kappaleessa ”Heal the world”

Paljon on kiinni niistä olosuhteista ja oppimistavoista, missä tilanteessa ihminen on. Ilman oikeanlaista sattumaa ja oikeaa ympäristöä ihminen on melko voimaton. Asioita kyllä tapahtuu, kun niiden eteen tekee töitä. Vaikeinta on silti päästä siihen pisteeseen, jossa kokee olevansa onnellisuuden arvoinen ja löytää tarvittava rohkeus asioiden muuttamiseen.

”Ne ei oo tyhmiä, ne on vaan erilaisia.” -Leo Mecklin arvostellessani kiinalaista jonotuskulttuuria elokuussa 2016

Maailma kaipaa joulumaisesti puurokauhoittain rakkautta ja hyväksyntää. Jos pystymme kääntämään näkökulmamme arvostelun ja vihan sijaan empatiaksi ja hyväksynnäksi, näemme heidät puhtoisina olentoina. Samalla olomme helpottuu, kun muiden ihmisten mielipiteet tai teot eivät vaikuta meihin entiseen tapaan. Jos emme hyväksy ihmisiä, sellaisina kuin he ovat, he pelkäävät olla sitä mitä ovat. Vastapuolen kuva meistä saa meidät tuntemaan itsemme kauniiksi. Emme aina muista, kuinka moni meitä rakastaa ja kuinka monen ihmisen elämään vaikutamme positiivisesti rakkaudella.

Loppuun haluan vielä lainata katkelman Dan Millmanin romaanista ”Way of the peaceful warrior”:

”A mother brought her young son to Mahatma Gandhi. She begged, ”Please Mahatma. Tell my son to stop eating sugar.” Gandhi paused, then said, ”Bring your son back in two weeks.” Puzzled, the woman thanked him and said that she would do as he had asked.

Two weeks later , she returned with her son. Gandhi looked the youngsterin the eye and said, ”Stop eating sugar.” Grateful but bewildered, the woman asked, ”Why did you tell me to bring him back in two weeks? You could have told him the same thing then.” Gandhi replied, ”Two weeks ago, I was eating sugar.” ”

Tekstin sisältöä inspiroinutta kirjallisuutta:

Viisi viimeistä toivetta – Bronnie Ware
Stumbling on happiness – Daniel Gilbert
Way of the peaceful warrior – Dan Millman

Ihmettelemässä maailmaa ©LeoMecklin