Matkamuistoja

Henkeäsalpaavat maisemat tammikuussa Italian Sestrieressä

Laitan Madventuresista tutun Adan Strangen Travellerin soimaan taustalle ja mietin, mistä kirjoittasin. Noh, mun kevät on ollut ja tulee olemaan aika reissupainotteinen ja matkustelu aiheena saattais kiinnostaa teitäkin aika paljon, joten mennään nyt vaikka sillä!

Seikkailu jylhäkalliolle

Douglasin kanssa Atletico Mineiron matsissa. Galo Doitu!

Vietin siis koko helmikuun Brasiliassa  pääasiassa kierrellen paikallisten kavereideni Joaon, Silvion ja Douglasin kanssa. Reitti meni ilmeisesti juuri niin kun oli suunniteltukin. En pystynyt aina turvallisuussyistä pitää puhelinta mukana, joten kaikki huippuhetket ei oo tallentuneet kuin muistoihin. Ehkä ihan hyvä niin! Matka ei ollut mitään ruusuilla tanssimista alusta loppuun, mutta voin kyllä kertoo että aivan uskomattomia paikkoja ja asioita tuli nähtyä ja toivottavasti ainakin osa niistä fiiliksistä välittyy parin kuvan kautta. Niin jo olin tosiaan myös Italiassa ja NYCissä joten sieltä pari kuvaa kans!

Ilha Granden mieletön luonto ja maisemat piirty mun verkkokalvoille

Päällimmäisenä koko reissusta kotiin palatessa oli mielessä stressittömyys, läheisyys, välillä hermoja kiristänyt aikatauluttomuus ja kaikki se mahtava uus ajattelu, mitä olin päässyt ahtamaan pääkoppaani. Kukaan ei oo esimerkiks ennen kehunut, kuinka kauniit mun silmät on. Tajusin, et miksei me kehuta toisiamme enempää vaan joko tartutaan vaan negatiivisiin asioihin tai otetaan kehut välittömänä iskuyrityksenä. Tuntuu, kuin koko maailma ois jollain tapaa avautunu uudelleen: Oon paremmin sinut itteni kanssa, oon paljon rohkeampi, positiivisempi ja stressittömämpi. Myönnettäköön, että nyt mä oon se, joka tuppaa olee kaikkialta aina myöhässä eikä stressaa aikatauluista! Joka tapauksessa tää tuntuu paljon mukavammalta ja turvallisemmalta maailmalta elää, enkä halua paluuta entiseen - päinvastoin!

"It doesn't matter if we don't have a common language. You're always welcome to our home."

Lempparipaikka koko maailmassa: Praia Dois Rios

Sanoin syksyn lopussa parille kaverille neljä villiä ideaa tästä keväästä. Muutama vähän stoppaili ja muutama rohkas kateudesta vihreinä lähteä kokeilemaan ja nyt näyttääkin että kolme noista unelmasta on käymässä toteen! Olen siis reilun kahden viikon päästä jo matkalla kohti Kathmandua, Nepalia. Vietän siellä kaksi kuukautta opettaen vapaaehtoisena englantia ja liikuntaa noin 5-10 vuotiaille lapsille. No siitä sit enemmän kun paikan päälle pääsen!

Huikeeta päivää ja loppukevättä sulle!
Muista, et kun elämä antaa sulle sitruunoita, tee niistä limonaatia!

Joskus joku paikka voi olla kuin suoraa elokuvista

Terkuin Ilsku

Ps. Yhteiskirjotusta Leban kanssa mahdollisimman pian!

H-hetki

"Meil on kaks aurinkoo ja meri joka kimmeltää.."

Monelle saattaa tulla aika puskista mutta reilun tunnin päästä oon matkalla kohti Brasilian lämpöä ja karnevaaleja selässäni ainoastaan sillä kuuluisalla mavella treenatut lihakset ja reppu täytettynä vain kaikella välttämättömällä. Jännitys on ollu suuri jo pitkän aikaa enkä vieläkään pysty täysin käsittämään, millaiseen seikkailuun oon lähdössä. Oon aiemmin vain lentänyt toiseen maahan yksin, mutta nyt edessä on lähes täysin englantia puhumaton maa, uusi maanosa ja täysin suomalaisesta juroilusta poikkeava kulttuuri. Oon toki yrittänyt opetella portugalin kielen perus fraaseja ja valmistautunut tutustumalla täkäläisen käyttäytymisen lainalaisuuksiin. Tarjoa limsaa muillekin ja "Como voce esta?" Siinä tärkeimmät.

"..meil on plus kolkytviis ja aallot, jotka viilentää.."

Joku saattaa vieläkin kaivata selvennystä - no minäpä kerron. Idea lähti mun jutellessa Leolla muutama vuosi takaperin olleen vaihto-oppilaan, Zaumin, kanssa marraskuussa. Juteltiin niitä näitä ja niinkuin yleensä, asia johti toiseen ja olin katselemassa lentolippuja Belo Horizonteen. Villit ideat kävivät Etelä-Amerikan rundissa mutta rahatilanteet ja rajallinen aika jättivät ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi Brasiliaan jäämisen. Jälkeenpäin ajateltuna se oli erittäin järkevää: Ei kaikkea tarvitse yhdellä kertaa nähdä. Lisäksi mietin, että latinalainen Amerikka kokonaisuudessaan saattaisi jäädä todella pintapuoliseksi kuukaudessa (niin tosiaan oon siis kuukauden), joten parempi näin, ehdottomasti.

"..enkä mä tiedä päästäänkö me koskaan lähtemään.."

Mun ja Zaumin mukaan reissuun tulee Zaumin kaveri Silvio ja Silvion auto. Saavun Belo Horizonteen sunnuntaina suomen aikaan noin yhdeksältä illalla (aikaero taitaa olla viisi tuntia) ja maanantaiaamuna ollaan Zaumin mukaan jo liikkeellä. En oo itsekään täysin selvillä reitistämme, mutta käsittääkseni reitillemme sisältyy seuraavia kohteita ja suurin piirtein tässä järjestyksessä: Belo Horizonte, Sao Paulo, Ubatuba, Paraty, Ilha Grande, Rio de Janeiro. Googlettakaa vaan, en vastaa seurauksista. Eli käytännössä matkustamme BH:sta etelään Sao Paulon tienoilla ja aina etelään Rio de Janeiroon majoittuen jätkien kaverien ja sukulaisten luona, välillä myös teltassa. Riosta suunnataan takaisin BH:een ja käymme vielä katsastamassa jonkin kuuluisan trekkailuparatiisin pohjoisessa samassa osavaltiossa. Huomaako, että jätkät on suunnitellu nää?

"..mut kuule beibi meil on matka, meil on määränpää."

Suurimman jännityksen on aiheuttanut kuumottuminen kaikista pahoista tarinoista, mitä olen maasta ja erityisesti Riosta kuullut. Riossa on siellä ollessamme jotkut isot juhlat. Joku karnevaali se tais olla. Sen mä kuitenkin muistan, että se ei helpottanut mun oloa. Oon kuitenkin kysynyt apua ja kaverit on auttaneet mua suuresti. "Sää huomaat paikan päällä että huhut on huhuja." "Jos sut ryöstetään, niin sut ryöstetään." En voi näidenkään jälkeen sanoa olevani täysin huojentunut, mutta tiedän että niissä on perää. Miksi ajatella tulevaa ja ikäviä asioita kun ei tiedä edes että tapahtuuko ne? Tärkeintä on vaan valmistautua ja yrittää parhaansa mukaan ehkäistä ikäviä tilanteita menettämättä kuitenkaan avoimuutta uudelle kulttuurille!

Pienenä pehmennyksenä kotiin tullessa vietän muutaman päivän betoniviidakossa, New Yorkissa nautiskellen länsimaisen maailman tarjoiluista parhaimmillaan muun muassa korispeliä katsoen. Siitä lisää myöhemmin.

Loppujen lopuks oon erittäin toiveikas reissun suhteen, en yhtään niin ennakkoluuloinen kuin miltä kirjoitus saattaa vaikuttaa ja uskon, että tästä tulee jotain sellaista, mitä en tule koskaan unohtamaan. Olkaa siis mukana ja seurailkaa mun menemisiä tätä kautta, instagramista @konttinenilari tai facebookista! En vastaa kaikesta minusta julkaistusta materiaalista.

Tchau,

Iltsu

Vihreää elämää

Soldiers à la Ilmavoimat

Ei se sitten iäisyyksiä kestänytkään ja jokainen sai oman osansa lukemattomina selfieinä ja postauksina. Jatketaan siis vielä ja kootaan parhaat palat mielen ja puhelimen kätköistä..

Tiesin jo kauan ennen armeijaan siirtymistä että tulen viettämään siellä vuoden päivät. Olin unohtanut ottaa kutsuntoihin mukaan todistuksen mun pelaamisesta ja pääsin niukin naukin Tikkakoskelle selittelijän lahjoillani. Se oli onni, sillä kotimatka säilyi koko vuoden ajan vain puolen tunnin mittaisena, joten vaikeina aikoina oli helppoa käväistä iltavapailla kotona saunassa lataamassa akkuja ja ajattelemassa jotain aivan muuta.

Ja joku sanoi, ettei ruoka ei ole intissä hyvää
HUOM kuvassa viikonloppubrunssi

Peruskoulutuskaudella (ensimmäiset 8 viikkoa) mut tunnettiin särmänä ja tunnollisena taistelijana, joka heitti mikkihiiri-kysymyksiä ja jolla oli vaikeuksia pokan pitämisessä vain silloin kun sille olisi ollut tarvetta. Kaikille oli selvää, että otin armeijan tosissaan, mutta pieni pilke silmäkulmassa niin kuin normaalistikin.

Jollain ihmeen kaupalla selvitin tieni läpi marssien ja hajotus-leirien harvalukuiseen Ilmavoimien reserviupseerikouluun. RUK-ajasta muodostuikin ehdottomasti mieleenpainuvin jakso, jonka aikana tiivistyimme ryhmänä, koimme suuria onnen ja surun tunteita, ylitimme itsemme ja jännitimme hengitys salpautuneena. No, ainakin mulla kävi niin! Kurssin päättyminen oli haikeaa, sillä ystävät lähtivät eri suuntiin, niinkin kauaksi kuin parin sadan metrin päähän viereiseen rakennukseen, joku reserviinkin. Mää sain pysyä samassa rakennuksessa, ainoastaan tupaa jouduin vaihtamaan.

Kurssijuhlassa Haminassa

Johtajakausi oli henkisesti raskainta aikaa. Koko porukka omalla vastuulla ja halutessaan hoidettavia asioita loputtomiin. Aamut vähenivät vähenemistään, mutta väsymys sen kuin kasvoi. Välillä oli päiviä ettei kiinnostanut mikään: oli joko saanut huonoa palautetta tai siivilin ongelmat painoivat mieltä. Onnekseni olin saanut alaisikseni motivoituneita ja fiksuja lentäjän alkuja, jotka kykenivät hoitamaan tarpeen tullen hommansa ilman opastustakin. Lopulta löysin aamuherätyksiin uutta voimaa Pohjois-Espanjan mailta ja Suomenlahden toiselta puolelta. Ei sillä, etteikö viimeiset raskaat harjoitukset olis vienyt mehuja pois, mutta maali oli koko ajan näkyvissä!

Eräs tuttava sanoi minulle vuosi sitten: "Armeija voi olla raskasta mutta jo muutaman vuoden kuluttua kaipaat takaisin." No, tällä hetkellä eikä kertauksista kysellessä se ei ole päällimmäisenä mielessä, mutta uskon tuon toteutuvan.

Ilarin 6 vinkkiä armeija-ajalle (voi soveltaa muuhunkin):

1. Mieti vaikeita hetkiä siltä kantilta, että mitä voit saada tästä irti ja kuinka siistiltä tuntuu, kun tämän on selvittänyt.

Luonetjärven marssi
45km takana ja 7 edessä

2. Älä sekoita unirytmiäs viikonloppuisin täysin päälaelleen, muuten kärsit niistä kuuluisista aamuista.

3. Suhtaudu uusiin tuttavuuksiin ennakkoluulottomasti. Kasarmit on täynnä kirjavaa ihmisjoukkoa, mutta jokaisesta löytyy jotain huikeeta.

4. Etsi ystävä, jonka kanssa voit jutella kaikesta tai luota intin tarjoamaan apuun.

5. Muista pitää huumori tekemisessä mukana, mutta opi tunnistamaan tilanteet, joihin ei mahdu huumoria.

6. Totu siihen, että hyvää palautetta tulee erittäin harvoin (hiljaisuus on tyytyväisyyden merkki) ja että negatiivista palautetta saattaa tulla tyhjästä. Kysy halutessasi palautetta tekemisistäsi.

Kuudetta vinkkiä en oo itse osannut viedä käytäntöön. Ymmärrän kritiikin, jos oon tehnyt jotain huolimattomasti tai huonosti. Mutta sillon menee sen kuuluisan tunnarin mukaan "tunteisiin", jos valitetaan tyhjästä. Siinä ois ollu kyllä mulla kasvamisen paikka. Välillä tunteet pitää niellä.

Kiitos suuresti kaikille inttinsä mun kanssa jakaneille. Toivottavasti mahdollisimman moni jaksaa pitää yhteyttä. Moikataan kun nähdään! Pian on lupa hieman nauttia!

Terveisin kohta vänrikki Konttinen tj6