Kolminkertainen eläköön-huuto erilaisuudelle

Vähän taas vierähtänyt aikaa viime kirjoituksesta. Mulla ei oo sille edes mitään selitystä – en ole vaan jaksanut kirjoittaa. On itse asiassa aika siisti fiilis herätä tosi usein aamulla, lainatakseni hyvää koulutoveriani, miettimään, että ”mitäköhän vit**a sitä tänään tekis”. On siistiä herätä kiitollisena siitä, että voi tehdä banaanipannareita ja voimistella vaikka joka päivä. Kaikkein siisteintä on kuitenkin se, etten tiedä yhtään, mihin elämä mua vie, eikä se haittaa mua ollenkaan! Bring it on tai ”smight me, oh mighty smighter!” niinkun Bruce taivaanlahja –elokuvassa tokaistaan.

Se minusta. Sitten itse asiaan..

Haastan sua heti alkuun kysymyksellä: Kuinka montaa ihmistä vihaat? On vaikeaa olla vihaamatta jotakuta, johon olet joutunut pettymään tai jotakuta, jota suoltaa hienorakeista pannujauhatukseen oivallista lokaa suoraan feissille. Niin kutsuttu ”haters gonna hate” -asennehan auttaa pääosassa tilanteissa, mutta ikävä kyllä kaikilla ei ole kykyä sulattaa kaikkia kohtaamiansa asioita. Nyt mietit, että ei kaikkea tarvitse sulattaa. Ei tarvitsekaan, mutta näkökulman muutos tekisi ihmeitä aikaan.

”When you forgive, you love.” -Jon Krakauer elokuvassa ”Into the wild”

Olen itse avautunut monelle kaverilleni siitä, kuinka oman asevelvollisuuteni toinen puolikas oli henkistä kamppailua. Lopulta tuon ajanjakson merkityksen löytäminen on avannut uusia näkökulmia, ja osaan katsella asioita positiivisemmassa valossa. Kenties suurin oppimiskokemukseni trangian käytön ja rivissä seisomisen lisäksi oli se, miten valtava merkitys on sillä, minkälaisen ennakkoasenteen muodostaa ihmiseen. Armeijassa kaikki aloittavat puhtaalta pöydältä, vihreistä kalsareista ja jakaen saman yhteisen aamuhajothuksen tupakavereiden kanssa. Voimakkaat tunteet liitettynä sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen on aivan valtavan arvokas perusta mille tahansa ihmissuhteelle. Siinä lieneekin asevelvollisuusajan kauneus.

”Me ollaan samaa tuhkaa, samaa kevyttä ilmaa.” -Elli Haloo kappaleessa ”Vihaan kyllästynyt”

Välillä keskittyessä eroavaisuuksiimme unohdamme helposti, kuinka samanlaisia me kaikki olemme. Keskitymme siihen, kuka oppii ja miten nopeasti, miten toinen toimii eri tavalla ja eritoten siihen, kumpi on parempi. Kuten motorisessa niin henkisessäkin kehityksessä kaikki tulevat eri tahtia. Ei ole muiden tehtävä määrittää kenenkään tahtia, vaan arvostaa jokaisen polkua ja oppimista. Miettikää, jos oppisimme yhden asian joka päivä. Eliniän aikana siinä olisi jo aika paljon asioita!

”Ei enää piruja, mä piirrän mieluummin enkelin.” -Miro Kanth kappaleessa ”Iloo”

Loppujen lopuksi me kaikki, tunteidemme alla, tahdomme toisillemme hyvää ja pyrimme elämään mielekästä ja onnellista elämää. Olemmeko siis toistemme kopioita? Emme tietenkään – opimme vain asiat hyvin yksilöllisellä tavalla. Oletan, että olet hyvää tarkoittava ihminen. Kuinka monta sellaista ihmistä olet tavannut, joka pidemmän tutustumisen ja avoimen hyväksyvän vuorovaikutuksen jälkeen osoittautuu olevansa aivan täysi mulkvisti, joka tahtoo tarkoituksella pahaa ympärilleen? Aina on kyky muuttua, vaikka lähtökohdat näyttäisivätkin toivottomilta.

”There’s a place in your heart that I know that it is love.” -Michael Jackson kappaleessa ”Heal the world”

Paljon on kiinni niistä olosuhteista ja oppimistavoista, missä tilanteessa ihminen on. Ilman oikeanlaista sattumaa ja oikeaa ympäristöä ihminen on melko voimaton. Asioita kyllä tapahtuu, kun niiden eteen tekee töitä. Vaikeinta on silti päästä siihen pisteeseen, jossa kokee olevansa onnellisuuden arvoinen ja löytää tarvittava rohkeus asioiden muuttamiseen.

”Ne ei oo tyhmiä, ne on vaan erilaisia.” -Leo Mecklin arvostellessani kiinalaista jonotuskulttuuria elokuussa 2016

Maailma kaipaa joulumaisesti puurokauhoittain rakkautta ja hyväksyntää. Jos pystymme kääntämään näkökulmamme arvostelun ja vihan sijaan empatiaksi ja hyväksynnäksi, näemme heidät puhtoisina olentoina. Samalla olomme helpottuu, kun muiden ihmisten mielipiteet tai teot eivät vaikuta meihin entiseen tapaan. Jos emme hyväksy ihmisiä, sellaisina kuin he ovat, he pelkäävät olla sitä mitä ovat. Vastapuolen kuva meistä saa meidät tuntemaan itsemme kauniiksi. Emme aina muista, kuinka moni meitä rakastaa ja kuinka monen ihmisen elämään vaikutamme positiivisesti rakkaudella.

Loppuun haluan vielä lainata katkelman Dan Millmanin romaanista ”Way of the peaceful warrior”:

”A mother brought her young son to Mahatma Gandhi. She begged, ”Please Mahatma. Tell my son to stop eating sugar.” Gandhi paused, then said, ”Bring your son back in two weeks.” Puzzled, the woman thanked him and said that she would do as he had asked.

Two weeks later , she returned with her son. Gandhi looked the youngsterin the eye and said, ”Stop eating sugar.” Grateful but bewildered, the woman asked, ”Why did you tell me to bring him back in two weeks? You could have told him the same thing then.” Gandhi replied, ”Two weeks ago, I was eating sugar.” ”

Tekstin sisältöä inspiroinutta kirjallisuutta:

Viisi viimeistä toivetta – Bronnie Ware
Stumbling on happiness – Daniel Gilbert
Way of the peaceful warrior – Dan Millman

Ihmettelemässä maailmaa ©LeoMecklin

Väittelyä elämästä Michael Jordanin kanssa

Internet, kirjat ja some täyttyvät erilaisista, usein omalla alallaan huipulle päässeiden ihmisten inspiroivista lausahduksista, quoteista.  Monet näistä antavat voimaa, toiset samaistuvat juuri käsillä olevaan tunteeseen ja toiset taas haastavat ajatteluamme. Omalla kohdallani quotet ovat toimineet mahtavana ajattelun edistäjänä ja voimaannuttajana hankalien aikojen keskellä.

MJ:n personal career TOP1 

Kuten kaikella, myös quoteilla on akilleen kantapäänsä – yleistäminen ja sanavalinnat. Ihmisten persoonat ovat hyvin yksilöllisiä, ja tietynlaiset ajatukset saattavat helposti viedä ihmistä kauemmas todellisesta itsestään. Kun joutuu kauemmas itsestään, on takaisin pääseminen aina vain pidemmän matkan takana – esimerkiksi Polynesian paratiisisaarilla riippumaton varassa. Lisäksi sanavalinnoilla on valtava merkitys lausahdusten sävyssä ja tehokkuudessa. Pessimistin sanavarastosta löytyy ”epäonnistuminen”, ”virhe” ja ”arvosteleminen” kun taas optimisti kyseenalaistaa, luottaa johdatukseen ja käsittää epäonnistumiset pitkälti väärien tapojen onnistuneena poissulkemisena. Tämä kirjoitus ei ole arvostelua. Tämän kirjoituksen on tarkoitus kyseenalaistaa vanhoja tottumuksia ja osoittaa arvostusta yhdelle idoleistani. Michael – the stage is yours! Jos kyseisen herran olettamukset eivät ole tuttuja, niin tässäpä fiilistelyksi pari näpsäkkää suoritusta: https://www.youtube.com/watch?v=rL--gQ2AvJY

Michael: ”I can accept failure, but I can’t accept not trying.”

Kuinka moneen sellaiseen ihmiseen olet törmännyt, joka ei tunnin keskustelun ja riittävän läsnäolon ole osoittanut minkäänlaista viisautta tai kykyä ajattelemaan kauniista? Minä en ole, en yhteenkään. Viha on välillä hyvin vaikeaa ymmärtää ja hyväksyä. Ehkä vihaajilta (välillä itseni mukaan lukien) puuttuu vain taito rakastaa ja ajatella, että kaikenlainen käyttäytyminen on kaunista. Jos pyrkii täyteen hyväksyntään, täytyy nähdä ja kohdata ihminen epätäydellisenä pyrkien löytämään kaunis sisältö. Jokainen ihminen tahtoo perimmiltään hyvää ja jokainen saa olla puutteellinen.

Pysyvien elämänmuutosten lähtökohtana on hyvin usein itsensä hyväksyminen. Sosiaalinen ja fyysinen ympäristömme ovat muokanneet meistä juuri tällaisia. Reagoimme kokemaamme paljolti tunteen kautta – ihmekös, että muutos tuntuu vaikealta. Jollakin on käynyt lykky syntyä hyvätuloiseen perheeseen, ja toinen taas on löytänyt elämäänsä juuri ne ihmiset, jotka vievät hänen toimintaansa positiivisempaan suuntaan. Tämän onnen ajankohdan määrää mielestäni pelkkä sattuma. Uskon silti, että onni tulee jokaisen kohdalle, kun on kärsivällinen. Turha siis alkaa moittia itseään huonosta suorituksesta tai eilisestä valinnasta. Eilisestä tulee oppia, mutta siihen ei tule takertua.

Itseään on silti vaikea hyväksyä yksin. Elämme jatkuvasti vuorovaikutuksessa kera toisten ihmisten, joiden mielipiteet ja teot vaikuttavat väistämättä ajatteluumme. Kolikolla on myös kääntöpuolensa: Jotta voit hyväksyä toisen ihmisen, sinun pitää ensin hyväksyä itsesi. Kuten huomaat, Michael, olen kanssasi hieman eri mieltä. Yrittämisen voima kumpuaa itsensä ja toisten hyväksymisestä – ei toisin päin. Muutos voi olla yksinkertaista kirjoittaa esimerkiksi paperille, mutta helppoa se ei ole. Työn ylläpitäminen on kliseisesti helpommin sanottu kuin tehty.

Michael: ”To learn to succeed, you must first learn to fail.”

Tämä taisi olla MJ:lle enemmän kuin vain pokaali..

Menestyminen on itseäni hyvin paljon kiinnostava käsite. Isolle osalle ihmisistä menestys tarkoittaa rahaa tai nousemista urallaan ihmisten välisessä nokkimisjärjestyksessä. Itse hyväksyn sen ajattelutavan yhteiskunnan asettamilla pelimerkeillä, mutten kykene samaistumaan siihen. Minulle menestys on hyvinvointia, onnellisuutta mutta eritoten kaikkensa antamista ja jatkuvaa kehittymistä pyrkien oman henkilökohtaisen potentiaalinsa huipulle.

Vaikka yrittäisi aina kaikkensa ja haluaisi edetä päämääräänsä kohti valtavasti, niin välillä sade kuitenkin iskee vasten kasvoja. Se pitää hyväksyä ja antaa itsellensäkin lupa epäonnistua. Epäonnistuminen on kenties oleellisin ja opettavaisin osa elämän polulla, sillä jokaisella tapahtumalla on tarkoitus. Kaikki minunkin henkilökohtaiset vaikeudet ovat olleet vaihe matkallani kohti omaa vahvuuttani. Tässä Michael olet myös samoilla linjoilla kertoessasi urastasi: ”I’ve failed over and over again in my life and that is why I succeed.” Kun käy syvimmällä pohjalla, voi löytää myös sen kirkkaimman onnen. Mistä se kirkkain ja aidoin onni sitten koostuu? Se on juuri nyt. Ja miten sen löytää? Heittäytymällä elämän virtaan ja olemalla läsnä. Virtaan heittäytyminen ei ole paikalleen jäämistä vaan sitä, että uskaltaa muuttua.

Michael: ”Some people want it to happen, some wish it to happen, others make it happen.”

Before "the shot"

Tosi mielenkiintoinen ajatus, Miksu! Ostan täysin ajatuksesi siitä, ettei asiat tapahdu haluamalla tai toivomalla. Haluaminen ja toivominen ovat erittäin alkukantaisia ajattelun muotoja, jotka eivät sinällään herätä juuri minkäänlaisia toimenpiteitä eivätkä riitä muutosprosessin aloittamiseen. Jos menen ohjeistamaan ystävääni oikealle polulle, vastauksena on mitä todennäköisimmin raivoa ja itsensä syyllistämistä. Neuvomalla ilman pyyntöä arvostelen ihmisen kyvykkyyttä lähes poikkeuksetta. Se saattaa liikuttaa ihmistä tavoitteitaan kohti, mutta pysyvän muutoksen taustalla on sisäsyntyinen motivaatio.

Oikea tie muutokseen kulkee mielestäni uskomisen kautta. Uskominen on käytännössä positiivista ajattelua. Positiivinen ajattelu virittää aivot näkemään eri elämänvaiheet optimistisesti ja osana kuljettavaa polkuamme. Tavoitteet nähdään tällöin saavutettavina muttei pakollisina, ja matkasta tulee päämäärää tärkeämpi. Usko ja kiitollisuus herättävät meissä toimintaa tavoitteidemme suuntaan. Eli kyllä, muut tekevät uskoessaan asioista totta. Se, miten siihen tilaan pääsee, on melkoisen onnekkaiden sattumien kauppaa.

Michael: ”Never say never cause limits like fears are just an illusion”

Jokaisella ihmisellä on intohimoa johonkin - rohkenen väittää. Minulla telinevoimisteluun, kaverillani pianon soittoon tai vaikkapa runoiluun. Joku on saattanut kadottaa intohimonsa sen vuoksi, ettei kukaan usko häneen. Toinen ongelmallinen tilanne koituu, kun intohimo jakautuu liian monelle eri asialle. Tällöin ei pysty antamaan millekään tekemälleen täyttä panostaan.

Kutsumuksellisuus herättää kutsumuksellisuutta. Kun joku toimii intohimonsa edestä tai sen keskellä, inspiroituvat ympärilläkin olevat ajattelemaan omia toimiaan ja seuraamaan sydämensä ääntä. Kutsumus on välillä koetuksella ja sen kohdekin saattaa muuttua ajan myötä. Sydämen äänen seuraamiseenkin kuuluu olennaisena osana erehdysten tekeminen. Ne vahvistavat uskoamme ja ohjaavat meitä oikeiden valintojen äärelle. Emme tarkoita virheillämme pahaa tai ainakaan emme ole tarkoituksella joutuneet tilanteeseen, jossa tarkoitamme toisillemme pahaa.

Optimistiseen ajatteluun kuuluu olennaisena osana mahdottomuuden kieltäminen. Ilman suuria suunnitelmia ja kuvitelmia ei myöskään tapahdu toimia niitä kohti. ”Impossible is nothing,” sanoi Muhammad Ali. Jos ajattelet, ettei sinusta voi tulla nyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestaria niin ei sinusta myöskään tule. Jos uskot siihen ja toimit sen unelman mukaan, niin sinusta voi aivan hyvin tulla. Jos ei tule, niin ainakin yritit. Kaikki taidot, niin vuorovaikutukselliset kuin liikunnallisetkin, ovat kehitettävissä. Tässä olemme Miksu täysin samaa mieltä!

After "the shot"

Mistä sitä tietää, vaikka unelmat muuttuisivatkin matkan varrella. Silloin täytyy vain päästää edellisestä irti ja luottaa siihen, mihin sisimpänsä ohjaa.

Uskoen sinuun,

Iltsu

Lähteitä ja kirjavinkkejä teemoihin:

Lauri Järvilehto – Tee itsestäsi mestariajattelija

Tommy Hellsten – Saat sen mistä luovut

Tommy Hellsten - Löydät, kun lakkaat etsimästä

Frank Martela – Valonöörit

Ross Greene – Koulun hukkaamat lapset

Rhonda Byrne - Salaisuus

Kung Fu Pandan kliseisiä viisauksia ja muuta blaablaata eli jorinaa siitä, miten musta tuli suitsukkeita haisteleva hippi

Koska olen äärimmäisen kiitollinen siitä kaikesta, mitä mulle on tapahtunut. That’s all.

”There are no accidents.” –Master Oogway

Puolitoista vuotta sitten ennen armeijani loppua skypetin brasilialaisen ystäväni kanssa kuulumisistamme ja keskustelun lopuksi olin jo varaamassa lippuja Etelä-Amerikkaan. Tämä ei olisi ollut edes käytännössä mahdollista, jos en olisi päässyt liikunnalle vasta varasijalta ja saanut tietää paikastani vasta silloin, kun olin jo järjestänyt itselleni työpaikan. Nyt minulla oli vuoden kestäneen armeijan jälkeen yli puoli vuotta aikaa tehdä ihan mitä halusin. Niin minä tein, ja päädyin varmasti tähänastisen elämäni parhaaseen päätökseen. Brasilian matka oli todellakin keskellä epämukavuusaluettani mutta opetti minulle hurjan määrän avoimuutta ja herätti vielä päättymättömän kipinän uusiin kulttuureihin, kansainvälisyyteen ja matkustamiseen. Tämän kipinän seurauksena lähdin usealle uudelle matkalle, ja voinkin todeta, etten ole koskaan kokenut vastaavaa vapautta, oppimista ja onnellisuutta kuin mitä matkoiltani löysin. Avoimuuteni ja kykyni inspiroitua asioista loi minulle hyvät edellytykset ensimmäiselle opiskeluvuodelleni. Osasin suhtautua opetukseen tarvittavalla kriittisyydellä mutta samalla pitää mieleni avoinna uuden oppimiselle. Nämä luonteenpiirteet ja intohimojeni seuraaminen vetivät puoleeni aivan upeita, ymmärtäväisiä ihmisiä, jotka haastoivat ajatusmaailmaani ja toivat elämääni hurjan paljon syvyyttä. Syvyys ja muutama lukemani kirja toistivat samoja teemoja ja tuntui, että aina kun kohtasin uuden asian, se alkoi paisua ympärilläni ja aloin nähdä sitä kaikkialla. Kliseestä oli tullut totta. Juuri kun aloin miettiä uutta blogikirjoitusta tästä asiasta satuin olemaan rullaluistelemassa ja noin sata kertaa kuulemani Eminemin ”Mockingbird” heräsi uuteen eloon: ”But then of course everything always happens for a reason. I guess it was never meant to be. But it's just something we have no control over and that's what destiny is.” Niinpä. Päässä räjähti.

 “Yesterday is history, tomorrow is a mystery, but today is a gift. That is why it is called the present.” –Master Oogway

Coldplay monikäsitteinen ja kaunis "A head full of dreams"-albumikansi

Onnellisuuden löytäminen on ehkäpä jokaisen elävän olennon julkilausuttu tavoite. Niin on minunkin. Mutta mistä se onnellisuus sitten koostuu? Oonko elänyt jo parhaat ja onnellisimmat päiväni? Mihin olen menossa?

Mulle tää kaikki on alkanut selkeytymään pikkuhiljaa, mutta erityisesti reilu viikko sitten keskiviikkona, kun Coldplay esitti Lontoon Wembleyllä hittikappaleensa “Adventure of a lifetime”. Aikamoisen euforian keskellä, ilmapallojen täyttäessä stadionin ja apinoiden tanssiessa musiikin tahdissa screenillä pysähdyin kuuntelemaan laulun sanoja silmät kiinni: “And I feel my heart beating. I feel my heart underneath my skin. Oh, I can feel my heart beating.” Sillä hetkellä tunsin sydämeni sykkivän ja olevani täysin hetkessä, enkä ole varmasti koskaan ollut paremmin läsnä. Heti perään muutama päivä sitten kuulin pitkästä aikaa nuoren Olavi Uusivirran laulavan: “Mä voin suunnitella mun koko elämän, vaimon ja viran ja talonkin. Mut kaikki menee toisin, joku suunnittelee mua paremmin.” Se penteleen joku aina sotkemassa mun suunnitelmia!

Ymmärrän nyt, että vaikka nykyhetki ei tunnu aina hyvältä, en voi muuttaa sitä miksikään. Kun paska iskee kasvoille, niin miten mä voin siitä nauttia? Täytyy sanoa, että selvitän sitä koko ajan itsekin. Ystäväni sanoi kerran tätä pohtiessa, että “mitä paskempaa, sen parempaa”. Voisko se sit olla niin, että sadetta seuraa aina sateenkaari? Kastumisen sijaan Bob Marley tunsi sateen. Tärkeintä on mulle itselle se, että oon onnellinen juuri nyt, mutta myös siitä mihin olen menossa, mitä ikinä se sitten ikinä onkaan.

”If you only do what you can do you will never be more than you are.” –Master Shifu

Moni selittää erilaisia taitoja ja saavutuksia lahjakkuudella. Toki geeneillä on merkitystä, perit vanhemmiltasi tietyt fyysiset ominaisuudet, ja lapsuusajan olot sekä opetut arvot määrittävät hyvin pitkälle sen, mitä olet ja miten ajattelet. Siinä kaikki – minun mielestäni. Käytän esimerkkinä itseäni. Perin vanhemmiltani pituuteni, minulle opetettiin lapsena periksiantamattomuutta ja sain likipitäen kaiken mitä halusin: mielin määrin ruokaa, tukea ja harrastukset joista pidin. Siitä huolimatta, niin kuin monet ajattelevat, minulle ei oltu luotu lahjakkuutta telinevoimisteluun, vaikka vanhempani minut kerran väkisin veivätkin tarzan-kerhoon. Pääsykokeisiin harjoitellessa ja erityisesti sen jälkeen vapaa-ajallani huomasin, että sitkeällä ja omaehtoisella harjoittelulla kehityn aivan mieletöntä vauhtia. Paras hetki oli muutama viikko sitten sirkuskoululla, kun ohjaaja kysyi minulta, olenko ennen harrastanut telinevoimistelua. Joo joo.. Se yritti vaan onnistuneesti pönkittää mun itsetuntoa, mutta tulihan siitä nyt todella kykenevä fiilis! Ajatus lahjakkuudesta oli omalla kohdallani murrettu.

Tän kaiken takia meen huomenna aamullakin telinesalille kuuntelee musaa aivan täysillä, bailaamaan ja tekemään joka päivä jotain sellasta, mitä en osaa. Sitä en tee kellekään muulle. En peilille, en opettajille tai kanssaopiskelijoille, vaan itselleni. Miksi? Koska haluan. Koska se on asia, joka saa mut uskomaan että pystyn ihan mihin vaan. 

”To make something special, you just have to believe it’s special.” –Mr. Ping

John Lennon wall Prahassa heinäkuussa 2015

Kirjallisuudessa puhutaan paljon positiivisen ajattelun voimasta ja lääketieteessä lääkkeiden lumevaikutuksesta. Asiat menee niin kuin sä ajattelet että ne menee erityisesti silloin, kun ajattelu keskitetään niihin toimiin, jotka johtaa siihen parempaan. Uskotko sä siihen höpönlöpöön? Mä uskon, ainakin tietyllä tasolla. Uskonko mä, että ajattelemalla setelinippuja tarpeeks kovalla keskittymisellä niitä rupeaa kasvamaan puista? En usko. Usko paremmasta tuo lohtua nykyhetkeen ja vie meitä niiden asioiden suuntaan, mihin kohdistamme ajattelumme.

Jos tää on täysin huuhaata, niin mitä sitten? Pessimisti ei pety? Musta positiivisuudesta ei ole ainakaan haittaa. Itse asiassa monet maailman ongelmat johtuu varmasti siitä, että ihmiset ovat vastustaneet vihaamiaan asioita ja toimineet vihan tunteen mukaan. Voisiko maailma parantua sillä, että vastustamisen sijaan otettais ”get up – stand up” ja puolustettais niitä asioita, joita edustetaan? Kauniita ajatuksia, niin kuin Lennoninkin pojalla, kun pyysi meitä kuolevaisia kuvittelemaan koko maailman elävän rauhassa. Mä ainakin uskon siihen.

Laventelin tuoksun ja reggaemusiikin keskeltä,

Iltsu

”Love the life you live.  Live the life you love.” –Bob Marley

Intohimo

INTOHIMO

Hej på dig! Siinä oli kaikki mitä osaan, enkä edes tiedä onko oikein kirjoitettu.. Mutta terve taas lukijat! Ollaan oltu ilsq.n kaa melko laiskoja tässä hommassa, mutta jospa nyt saisin yhden julkaisun pitkästä aikaan! Jotkut ovat huomanneet, tai noh ainaskin itse olen huomannut, että minulla on uusi harrastus ja jopa intohimo. Tämä harrastus on tuonut paljon iloa elämään, ja vienyt minulta turhaa aikaa pois! Valokuvaus!!

Valokuvaamisessa kiehtoo se, että sitä oppii näkemään maailman eri näkökulmista. Ei aina sitä isoa kokonaisuutta, vaan yksityiskohtia tai sitten juuri toistepäin. Olen ollut aina mahdottoman huono kirjoittamaan pitkiä tekstiä tai ylipäätään mitään. En tiedä onko sanat kirjakieltä vai Leon omaa slangia vai sitten ruotsin, suomen, kiinan ja siansaksan sekoitusta. Ainahan siitä ei saa selvää, mutta kiertoreitti on löytynyt! Sitä sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja VAU se kelpaa minulle!

Ajattelin pitää tämän lyhyenä ja ytimekkääänä ja laittaa kuvia tänne! Toivottavasti nautit. Ja Instagrammiin tulee melkein päivittäin kuvia, joten sieltä voi käydä katsomassa. 

Kamera:  Nikon D750
                AF-S Nikkor 16-35mm 1:4G VR
                AF-S Nikkor 28-300mm 1:3,5-5,6G VR
                Sirui Jalusta
                Hoya variable density suodin

Insta: leomecklin

Leo Mecklin

When it's time to go

On our first class here in Vietnam I tried to be super social and friendly since I knew that for some people breaking the ice with a tall and occassionally quiet European must be hard. I even put ridiculous pictures of me on my introduction slide show and quoted myself at the end: "I may be tall but I'm as gentle as a koala."

From the beginning I had put a goal to myself: Just be yourself, and only yourself. For new people my stone-cold and serious shell can be confusing and even scary. The ones back home and now here who have got to know me better can probably tell people the opposite. During the project I've had my own personal struggles and that might have given an image of me being an extremely reserved and serious person. I feel sad for not being able to bring my endless smile and positivity to the classes. However, at the end many students and organizing committee members said that their image of me has totally changed - in a positive way. Thank you all for saying those words - I'm glad that being myself was enough for you to break the expectations you had towards me.

There are two things we can all learn from what happened here:

1. Never judge anyone by the first image
2. Be who you really are

It's such a shame to suddenly say goodbye to the people you became so close with. Feels like everyone's showing their best sides at the moment of farewell and it breaks my heart. But I know this all is just a part of life and it's neither like the people and friends I've met have gone anywhere nor the memories have been sweeped off our brains.

Travelling abroad for a longer period of time teaches you so much about life and yourself, gives a whole different perspective to issues and helps you appreciate what you already have. Can highly recommend doing that! I can't wait to eat grilled salmon with summer potatos, taste vanilla ice-cream with strawberries and see my friends and family but I know that after few days back home I will long for Bun Cha and driving the motorbike in the chaotic traffic for sure.

See you soon

Larry the Russian

Definitely not a city boy

During the past weeks Hanoi has offered me many great experiences. However, it was amazing to visit the countryside in Mai Chau although it was only two days. Hearing only the wind, cows and grasshoppers taking noises after 3 weeks of chaotic and busy lifestyle all around you made me so relaxed and calm. We cycled around the rice fields, hiked 1200 steps to a cave inside a mountain, enjoyed some delicious local food and spent our night in a bamboo house surrounded with lizards and insects (luckily we had a mosquito net). Alright, I ended up returning home with a fever but other than that, our trip was succesfull. Thanks to my lovely roomates for sharing it with me!

Coming from Finland having no intonations in your mother language makes it really hard to learn a foreign language especially here. A tiny difference in how you say a word makes a huge difference and you can find yourself insulting someone when you tried to thank someone. Another thing is that you really have to pronounce properly for the locals to understand you. How many times have we gone to a taxi and tried to pronounce our address without having a mutual understanding? Every time. Then you give up and show the address on google maps and the driver days: "aaaaah, nhat chieu!!" Yeah, that's what I just said!! Rule number one of taking a taxi here is keeping google maps always on. The driver won't know the way even when he seems to be very certain about it. Suddenly, he can stop the car in the middle of an intersection and ask you for the way.

How come we don't have Vietnamese restaurants in Finland? Or do we? The food here is amazing. Not better than Thai but still. Fried noodles with beef and chicken, Pho, Bun Cha, Banh Xeo (no I cannot pronounce any of them understandibly) and noodles with noodles. Haha, we eat rice too. Okay, just googled "vietnamese restaurant Jyväskylä" and there is one!!

It is difficult to see photos of your family and friends getting ready for Midsummer. If I could only be in two places at the same time haha! Still, I'll be home soon and won't miss out the long evenings of Finnish summer. Oh, how I miss playing beach volley!

I hope everyone back home is having fun spending "nightless night" with their close ones and staying safe. This hasn't been the easiest trip I have taken but certainly has given me some new thoughts about life already. Maybe struggling and losing your nerves is just a part of the learning experience and growing process and I'm willing to pay the price.

Stay tuned

Ilari, Larry, Rally, Eluhree

Ha Noi living

So this time in English to let my international friends know what I'm talking about..

Plans change and for me they changed fast. First, I was looking forward to and preparing myself for the months I was going to spend in Kathmandu, Nepal. Secondly, mother earth wanted to remind us of its power and thirdly I was searching for flights to Hanoi, Vietnam.

Well, now I'm here and familiar with the cultural differences (traffic, food and customs) and my work here. I couldn't have asked for better people around me! All the uncomfortable issues back home are constantly in my mind but these people make me get over them with their constant interest towards me including the spamming on my FB wall (thank you Kimberley).

Basically, me and 5 other international interns are teaching English and cultural knowledge to local youngsters aged between 15 and 25 with the local AIESEC organizing committee. We've only had 2 classes so far but they've both been an educating experience for all of us. Telling about me and my culture, getting to know with our students and building a great team spirit among the course has been rewarding and I'm sure it will be for the rest of the weeks as well.

Me and my roomates, Sean, Shan Ling and Kimberley (yes they're all from Hong Kong), have been around the city and planned short trips to for example Ha Long Bay and Sapa rice fields. Travelling as well as everything else is really cheap here and when you're out here you just want to take the most out of it without overthinking your account balancy. While I was hesitating about leaving here my mom told me wisely: "You will always find money from somewhere."

That's it! Almost two weeks down and 3 left. Can not wait what this journey will bring me next!

If you want to follow my journey in south-east Asia and later on in Europe, you can do it on instagram (@konttinenilari) or basically anywhere you can find me. Xin chao!

Ilari

Äiti

A Mother´s love -Jim Brickman (kuunnelkaa)

Heippa rakkaat lukijat! Kuten varmasti kaikki tietävät, että eilen vietettiin kaikkien aikojen parhaimman naisen päivää eli Äitienpäivää. Jokainen varmasti vei aamulla appelsiinimehua, kroisantteja, pekonia, papuja, munakokkelia, kukkia, kortteja ja itsensä sängylle äidille ja antoi ison rutistavan halin ja oikein märän pusun? Itse en tehnyt niin.. Vein kukan ja armeijakuvan itsestäni ja äidin ulos kuvattavaksi, jotta hän saisi uuden profiilikuvan. 

Äidin merkitys meidän elämässämme on aivan uskomaton. Sitä ei välttämättä tällä hetkellä osaa ajatella, mutta sulkekaapa silmät ja kelatkaa takaisin menneisyyteen. Parhaimmat hetket, kun pidätte äitiänne kädestä kiinni... Kädestä kiinni, vaikka pelottaisi, naurattaisi, itkettäisi, suututtaisi.

Äiti huolehtii aina teistä ja katsoo tulevaisuuteen, jotta teillä olisi hyvä olla. Äiti on maailman viisaimpia henkilöitä. Äiti, on se kuka luo teihin turvallisen ja lämpöisen olon.

Matkamuistoja

Henkeäsalpaavat maisemat tammikuussa Italian Sestrieressä

Laitan Madventuresista tutun Adan Strangen Travellerin soimaan taustalle ja mietin, mistä kirjoittasin. Noh, mun kevät on ollut ja tulee olemaan aika reissupainotteinen ja matkustelu aiheena saattais kiinnostaa teitäkin aika paljon, joten mennään nyt vaikka sillä!

Seikkailu jylhäkalliolle

Douglasin kanssa Atletico Mineiron matsissa. Galo Doitu!

Vietin siis koko helmikuun Brasiliassa  pääasiassa kierrellen paikallisten kavereideni Joaon, Silvion ja Douglasin kanssa. Reitti meni ilmeisesti juuri niin kun oli suunniteltukin. En pystynyt aina turvallisuussyistä pitää puhelinta mukana, joten kaikki huippuhetket ei oo tallentuneet kuin muistoihin. Ehkä ihan hyvä niin! Matka ei ollut mitään ruusuilla tanssimista alusta loppuun, mutta voin kyllä kertoo että aivan uskomattomia paikkoja ja asioita tuli nähtyä ja toivottavasti ainakin osa niistä fiiliksistä välittyy parin kuvan kautta. Niin jo olin tosiaan myös Italiassa ja NYCissä joten sieltä pari kuvaa kans!

Ilha Granden mieletön luonto ja maisemat piirty mun verkkokalvoille

Päällimmäisenä koko reissusta kotiin palatessa oli mielessä stressittömyys, läheisyys, välillä hermoja kiristänyt aikatauluttomuus ja kaikki se mahtava uus ajattelu, mitä olin päässyt ahtamaan pääkoppaani. Kukaan ei oo esimerkiks ennen kehunut, kuinka kauniit mun silmät on. Tajusin, et miksei me kehuta toisiamme enempää vaan joko tartutaan vaan negatiivisiin asioihin tai otetaan kehut välittömänä iskuyrityksenä. Tuntuu, kuin koko maailma ois jollain tapaa avautunu uudelleen: Oon paremmin sinut itteni kanssa, oon paljon rohkeampi, positiivisempi ja stressittömämpi. Myönnettäköön, että nyt mä oon se, joka tuppaa olee kaikkialta aina myöhässä eikä stressaa aikatauluista! Joka tapauksessa tää tuntuu paljon mukavammalta ja turvallisemmalta maailmalta elää, enkä halua paluuta entiseen - päinvastoin!

"It doesn't matter if we don't have a common language. You're always welcome to our home."

Lempparipaikka koko maailmassa: Praia Dois Rios

Sanoin syksyn lopussa parille kaverille neljä villiä ideaa tästä keväästä. Muutama vähän stoppaili ja muutama rohkas kateudesta vihreinä lähteä kokeilemaan ja nyt näyttääkin että kolme noista unelmasta on käymässä toteen! Olen siis reilun kahden viikon päästä jo matkalla kohti Kathmandua, Nepalia. Vietän siellä kaksi kuukautta opettaen vapaaehtoisena englantia ja liikuntaa noin 5-10 vuotiaille lapsille. No siitä sit enemmän kun paikan päälle pääsen!

Huikeeta päivää ja loppukevättä sulle!
Muista, et kun elämä antaa sulle sitruunoita, tee niistä limonaatia!

Joskus joku paikka voi olla kuin suoraa elokuvista

Terkuin Ilsku

Ps. Yhteiskirjotusta Leban kanssa mahdollisimman pian!

H-hetki

"Meil on kaks aurinkoo ja meri joka kimmeltää.."

Monelle saattaa tulla aika puskista mutta reilun tunnin päästä oon matkalla kohti Brasilian lämpöä ja karnevaaleja selässäni ainoastaan sillä kuuluisalla mavella treenatut lihakset ja reppu täytettynä vain kaikella välttämättömällä. Jännitys on ollu suuri jo pitkän aikaa enkä vieläkään pysty täysin käsittämään, millaiseen seikkailuun oon lähdössä. Oon aiemmin vain lentänyt toiseen maahan yksin, mutta nyt edessä on lähes täysin englantia puhumaton maa, uusi maanosa ja täysin suomalaisesta juroilusta poikkeava kulttuuri. Oon toki yrittänyt opetella portugalin kielen perus fraaseja ja valmistautunut tutustumalla täkäläisen käyttäytymisen lainalaisuuksiin. Tarjoa limsaa muillekin ja "Como voce esta?" Siinä tärkeimmät.

"..meil on plus kolkytviis ja aallot, jotka viilentää.."

Joku saattaa vieläkin kaivata selvennystä - no minäpä kerron. Idea lähti mun jutellessa Leolla muutama vuosi takaperin olleen vaihto-oppilaan, Zaumin, kanssa marraskuussa. Juteltiin niitä näitä ja niinkuin yleensä, asia johti toiseen ja olin katselemassa lentolippuja Belo Horizonteen. Villit ideat kävivät Etelä-Amerikan rundissa mutta rahatilanteet ja rajallinen aika jättivät ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi Brasiliaan jäämisen. Jälkeenpäin ajateltuna se oli erittäin järkevää: Ei kaikkea tarvitse yhdellä kertaa nähdä. Lisäksi mietin, että latinalainen Amerikka kokonaisuudessaan saattaisi jäädä todella pintapuoliseksi kuukaudessa (niin tosiaan oon siis kuukauden), joten parempi näin, ehdottomasti.

"..enkä mä tiedä päästäänkö me koskaan lähtemään.."

Mun ja Zaumin mukaan reissuun tulee Zaumin kaveri Silvio ja Silvion auto. Saavun Belo Horizonteen sunnuntaina suomen aikaan noin yhdeksältä illalla (aikaero taitaa olla viisi tuntia) ja maanantaiaamuna ollaan Zaumin mukaan jo liikkeellä. En oo itsekään täysin selvillä reitistämme, mutta käsittääkseni reitillemme sisältyy seuraavia kohteita ja suurin piirtein tässä järjestyksessä: Belo Horizonte, Sao Paulo, Ubatuba, Paraty, Ilha Grande, Rio de Janeiro. Googlettakaa vaan, en vastaa seurauksista. Eli käytännössä matkustamme BH:sta etelään Sao Paulon tienoilla ja aina etelään Rio de Janeiroon majoittuen jätkien kaverien ja sukulaisten luona, välillä myös teltassa. Riosta suunnataan takaisin BH:een ja käymme vielä katsastamassa jonkin kuuluisan trekkailuparatiisin pohjoisessa samassa osavaltiossa. Huomaako, että jätkät on suunnitellu nää?

"..mut kuule beibi meil on matka, meil on määränpää."

Suurimman jännityksen on aiheuttanut kuumottuminen kaikista pahoista tarinoista, mitä olen maasta ja erityisesti Riosta kuullut. Riossa on siellä ollessamme jotkut isot juhlat. Joku karnevaali se tais olla. Sen mä kuitenkin muistan, että se ei helpottanut mun oloa. Oon kuitenkin kysynyt apua ja kaverit on auttaneet mua suuresti. "Sää huomaat paikan päällä että huhut on huhuja." "Jos sut ryöstetään, niin sut ryöstetään." En voi näidenkään jälkeen sanoa olevani täysin huojentunut, mutta tiedän että niissä on perää. Miksi ajatella tulevaa ja ikäviä asioita kun ei tiedä edes että tapahtuuko ne? Tärkeintä on vaan valmistautua ja yrittää parhaansa mukaan ehkäistä ikäviä tilanteita menettämättä kuitenkaan avoimuutta uudelle kulttuurille!

Pienenä pehmennyksenä kotiin tullessa vietän muutaman päivän betoniviidakossa, New Yorkissa nautiskellen länsimaisen maailman tarjoiluista parhaimmillaan muun muassa korispeliä katsoen. Siitä lisää myöhemmin.

Loppujen lopuks oon erittäin toiveikas reissun suhteen, en yhtään niin ennakkoluuloinen kuin miltä kirjoitus saattaa vaikuttaa ja uskon, että tästä tulee jotain sellaista, mitä en tule koskaan unohtamaan. Olkaa siis mukana ja seurailkaa mun menemisiä tätä kautta, instagramista @konttinenilari tai facebookista! En vastaa kaikesta minusta julkaistusta materiaalista.

Tchau,

Iltsu

"Life is about courage and going into the unknown." The secret life of Walter Mitty

Tässä Didier koska #love

En halunnu alunperin kirjottaa mitään "New year, new me"-kirjotusta, mutta tällä hetkellä on sellainen fiilis ja tilanne, että haluan.

Joten jos oot kyllästyny näihin niin sulje vain! Lupaan kyllä, että tää on vähän erilainen. Lähestytään asiaa kahden tapauksen kautta.

1. Näin vuos sitten ensimmäistä kertaa leffan nimeltä Walter Mittyn ihmeellinen elämä (The secret life of Walter Mitty). Suosittelen erittäin paljon. Jos et tykkää Ben Stillerin komedioista, niin älä huoli: Tää on jotain aivan muuta. Perusideana on, että LIFE-aikakausilehdellä työskentelevä Walter (Ben Stiller) ei ole tehnyt aikuisiällään juuri mitään. Hän on ujo ja työhönsä juurtunut. Hauskinta on se, että Walter pääsee mielikuvituksessaan tekemään ihmeellisiä ja uskomattomia asioita. Kohtalo puuttuukin peliin, ja Walter joutuu työkuvioissaan lähtemään seikkailemaan ympäri maailmaa. Joku saattaa sanoa, että uskomatonta roskaa, mutta mää inspiroiduin tosta leffasta toivottavasti ikihyviksi. 

Leffan traileri youtubesta

2. Törmäsin kesällä artikkeliin New Yorkissa asuvasta 23-vuotiaasta Laurenista, joka elää roskavapaata elämää. Ei oo totta, mietit. No, ihan totta on vaikka uskomattomalta tuntuukin. Ympäristönsuojelu oli ollut pitkään Laurenin sydämen asia, mutta tietyssä pisteessä hän huomasi itsekin elävänsä juuri siten, mitä hän itse arvosteli: Käytti yksittäispakattuja tuotteita ja omisti tarpeettoman määrän vaatteita vain esimerkkeinä. Nykyisin Lauren valmistaa valmistamalla omat hygieniavälineensä kuten saippuan, lahjoitti tempauksen (enemmänkin elämäntyylinsä vaihtumisen) alussa turhat vaatteensa, valmistaa pakatut ruokansa itse ja ostaa lähellä tuotettuja tuotteita, jotka hän kaupassa laittaa omiin kotoa tuomiinsa astioihin. 

Luonto ja ympäristö on ollut mulle aina mielettömän tärkeitä asioita, mutta tällä hetkellä musta ei ole muuttamaan elämäntapojani noin radikaalisti, eikä tän tarkoitus ollutkaan mikään uuden hammastahnareseptin keksiminen. Lauren sanoo: "I didn't start living this lifestyle to make a statement - I began living this life because living a zero-waste life is, to me, the absolute best way I know how to live a life that aligns with everything I believe in."

Lue koko artikkeli tästä.

Jos musta pitää kerran ammatissani tulla esimerkin näyttäjä ja innostaja, niin miksen sitten elä vielä elämääni siten, miten uskon että sitä pitäisi elää? Mulle nää asiat merkitsee muutosta mun arkisissa tottumuksissa: liikunnassa, ravinnossa ja levossa. Lisäks mun pitää poikkeuksetta alkaa tekemään ihmisille niinkuin haluisin itselleni tehtävän. Kuulostiko tutulta? Hah. Ja vielä kaiken kukkuraksi haluan olla myös hyvällä tavalla itsekäs, jotta en tee asioita joita en halua ja jotta en välitä päätöksissäni liikaa muiden mielipiteistä. 

Oon jo intistä pääsyn jälkeen (aamuja) saanut jotain aikaiseksi. Oon osannut sanoa "Ei" jos ei oo fiilistä mennä johonkin, harrastanut hurjasti ulkoilmaurheilua jota rakastan, avautunut ystäville murheistani ja tehnyt jonkun verran eleitä ystävien vuoksi. Lisäksi mua odottaa kuukauden päästä reissu, jota en voi vieläkään uskoa tekeväni! Tunnen itteni jopa rohkeaksi!

Tän biisiin tahtiin toivotan teille, arvoisat blogimme lukijat, sydämmellistä ja toivoa täynnä olevaa vuotta 2015! Jos teette jonkun lupauksen, pitäkää se. Jokainen päivä on hyvä päivä!

Terkuin Ilari

Ihmeellinen kotimaa

Ihmeellinen on meidän kotimaa Suomi! Eilen 26.12 Tapsan päivänä, alle 2vk armeijaan, käytiin isän kanssa mökillä(Mikkola) katsomassa, että onko mesta enään pystyssä ja itse menin kuvailemaan tietysti.  Sää oli mitä parhaimpia. Aurinko paistoi ja taivas kirkas. Pakkasta -5 astetta ja luntaa oli miten pitääkin olla.  Kuvaileminen oli erittäin hankalaa jouluruoan vuoksi. Maha otti vastaan, kun yritin makuulteen ottaa kuvia,  mutta pystyasennossa sain hyvän tuen tämän takia. 

Muutamassa kuvassa isäni toimii mallina. Isän asenne oli mitä huikeimpia. "Harvoin mua kuvataan." "Hei isä voitko välillä mennä pois kameran edestä" "Leo meen tonne! Saatko hyviä kuvia siitä!?" " Tuu tänne! Täällä on parempi valaistus Leo. Meen tohon seisoo. Mihin katson?" En ole tiennyt, että lääkärissä voi asustaa malli.

Tosiaankin, armeija lähestyy hirveätä vauhtia ja rima on suht korkealla. Pieni(suuri) jännitys ja ahdistus iskenyt. Rukkiin olisi tarkoitus mennä, mutta en osaa suunnistaa.. Onneksi täältä Jyväskylästä lähtee läheinen kaveri henkiseksi tueksi mukaan. Läheisiä kavereita tulee varmasti ikävä, mutta olen löytänyt ratkaisun. Vaihdoin puhelulittymään. Eli loputon minuutti. Goodbye life.

Nauttikaapi kuvista!

   Terveisin minä Leo